lauantai 26. elokuuta 2017

60. Hakoapajan Aikhituvat sauna 5

Viimeisenä meille lämmitettynä saunana katsastin mökin yhteyteen rakennetun pikkusaunan. Sijainti rinteessä oli hieno, mutta löylyiltään oli identtinen jalasmökkisaunan kanssa. Takaseinälle mahtui lauteille neljä aikuista, sivupenkille lattialle pari huilaamaan ja muutaman oven viereen seisoskelemaan. Otin parit seisomalöylyt ja lähdin sitten takaisin savusaunalle loppulöylyihin.

59. Hakoapajan Aikhituvat sauna 4

Lammessa pulahduksen jälkeen oli vuorossa seuraava sauna, joka oli saanut nimekseen "Väyrynen". Kyseessä oli jalaksien päälle rakennettu siirrettävä sauna. Politiikan tuntijat tietävät mistä saunan nimityst tulee :)
Sauna oli pieni ja neljä aikuista mahtui lauteille juuri ja juuri. Peräosassa oli laude ja toisessa päässä hirmu pieni kiuas. Kiukaan edessä oli kai turvallisuuden vuoksi koko saunan poikki menevä lauta, mutta se esti myös löylyn heiton lauteelta käsin. Melko surkeat löylyt ja johtui aivan liian pienestä kiukaasta.

Onkohan kiukaissa tosiaan niin kovat hintaerot eri kokoluokkien välillä, että ihmiset ei raaski ostaa isoa kiuasta vaan luotetaan valmistajien "lupailuihin" soveltuvuudesta tietyn kokoiseen saunaan. Toisaalta - meitä oli bussilastillinen saunojia, jotka kuritti kiukaita jatkuvalla syötöllä, joten kyllähän kiuas kuin kiuas alkaa antautua.

58. Hakoapajan Aikhituvat sauna 3

Seuraava sauna olikin kylmä, joten kävelin rantaa hieman eteenpäin ja löysin savusaunan. Savusauna oli erikoinen hybridisauna. Ideana itseasiassa aika toimiva  - vaikka monen ensikommentit olikin että ei se ole mikään aito savusauna.
Saunan nurkassa nimittäin oli kohtalaisen kokoinen kivikasa mutta keskemmällä oli normaali jatkuvalämmitteinen puukiuas. Saunasta sai parhaat löylyt mitä mistään muusta rannan saunasta ja löylyä pystyi yhdistämään kaatamalla ensin pehmeät savusaunanlöylyt kivikasaan ja kun pehmeä lämpö alkoi hiipua, heittämällä jatkuvalämmitteiseen lisää vettä.
Plussaa sauna sai sopivan savusaunamaisesta tunnelmasta eli kaikki oli vähän "sinnepäin" ja kiuaskin tuettu irtokivien päälle.

57. Hakoapajan Aikhituvat sauna 2

Seuraavaksi kokeilin rannassa olevaa toista saunaa. Sauna oli hieman isompi, sisältäen erillisen vesipadan.  Tässäkin saunassa oli luvattoman pieni kiuas, suhteessa saunan kokoon. Plussaa oli ikkuna lammelle ja terassi lähes veden päällä. Löylyllisesti ei erityisen hyvä sauna, mutta rakennelmana kiva.

56. Hakoapajan Aikhituvat sauna 1

Saunaseuramme syysretki päätettiin toteuttaa Hakoapajan Aikhituville. Kyseessä on paikka, jonka ensimmäinen rakennus on rakennettu lammen syvyyksistä sukelletuista uppotukeista joista nuorin on 1000 ja vanhimmat 4000 vuotta vanhoja. Sittemmin rakennuksissa on käytetty myös hakopuita eli tukkilauttojen ohjauspuina käytettyjä, mutta vedessä kymmeniä vuosia viettäneitä puita.

Hakoapajasta voisi kirjoitella pitempäänkin, mutta selkeämpi kun jokainen käy itse paikan päällä katsomassa mittasuhteita. Sen verran täytyy kertoa että heti sisään ajaessa ajetaan valtavan, tukeista tehdyn, portin läpi. Linja auto mahtuu portista helposti. Pihapiiri koostuu isosta määrästä kuivamassa olevia tukkitaapeleita ja valtavasta määrästä rakennuksia. Päärakennus on moneen kertaan laajennettu ja todella sokkeloinen hirsirakennelma, josta pääseee niin parvekkeelle kuin patiolle, joka on rakennettu kallion reunalle tyhjän päälle. Päärakennuksen vieressä on aidattu alue jossa noin 5-7 erilaista laavua sekä paljon vanhoja esineitä puisesta reestä, moottorisahoihin. Portaita kiipeämmällä löytyy paljon ylempää iso hirsinen rakennus jossa esillä erilaisia kivilajeja ja erikoisia uppotukkeja. Pihapiirissä on lisäksi monia muita rakennuksia sekä lautamökkejä, joita saa vuokrata majoittumiseen.

Itse saunat sijaitsevat alhaalla rannassa. Ja niitä on paljon. Meille oli lämmitetty 5 eri saunaa, mutta kun kävelin rantaa edestakaisin, löysin vielä ainakin 5 saunaa lisää.

Rannassa oli myös monia majoitusmökkejä joista osaa voisi sanoa pieniksi huviloiksi. Nämä saunat olivatkin näiden "mökkien" saunoja. Jätimme vaatteet erääseen mökkiin ja valitsin ensimmäiseksi saunaksi mökin viereisen "näköala" saunan. Kyseessä oli Kota-kiukaalla varustettu puusauna, jossa lasinen ovi. Ovesta näki hienosti lammelle - silloin kun ovi ei ollut höyrystä huuruinen.
Kota-kiuas ympäröivällä vesipadalla on mielestäni ennenkin ollut huono ja niin tälläkin kertaa. Vesipata imaisee lämpöä kivistä ja siksi löylyä irtoaa muutaman kauhallisen verran eikä kiuas jaksa lämmetä tarpeeksi nopeasti enää löylykuntoon.

perjantai 28. heinäkuuta 2017

55. Peräkärrysauna

Elämän parhaat hetket syntyy spontaanisti.

Olin vuosia harkinnut lähtöä Kontufolk-vaihtoehto festivaaleille. Reissu oli kuitenkin aina jäänyt jostain syystä toteutumatta. Nyt päätin ryhdistäytyä ja lähteä katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Paljon kiinnosti myös tiedossa ollut hyvä esiintyjäkaarti.
Päätin lähestyä tilaisuutta polkupyörällä. Matkustin ensin tuttavalleni, jonka terassilla pohdimme maailman menoa yhden oluen verran. Kunnes huomasimme että meille tulee kiire, jos meinaamme kuulla aikomiamme esiintyjiä. Lähdimme matkaamaan kohti Konnunsuota pitkin Saimaan kanavan reunaa. Mukavassa auringonpaisteessa oli aika mukava matkata ja pitää välillä taukoa Soskuan sululla.

Perillä meidät yllätti hienosti rakennettu alue jossa oli kojua, taideteoksia vedessä, puussa ja ties missä. Paikka oli intiimi ja sokkeloinen ja aina mutkan takaa löytyi uusia juttuja. Lippujen oston jälkeen, ehdimme juhlalatoon kuulemaan ensimmäisen esiintyjän viimeiset biisit. No, onneksi ei kiirehditty liikaa.

Lähdimme ulkopuolelle katselemaan paikkoja, kun törmäsimme lammen rannalla peräkärrysaunaan. Ulkopuolella luki "maksu vapaaehtoinen". Kysyttäessä selvisi että sauna on käytettävissä ja puuttuvat uimahousutkaan ei ole niin vättämättömät. Saunoimme väliajan ja koko seuraavan esiintyjän esiintymisen ajan. Välillä pulahdimme lampeen uimaan ja taisi olla melkoinen näky nuorille, jotka olivat tullee läheisestä turvapaikanhakukeskuksesta (Konnunsuon entinen vankila) juhlapaikan lähistölle norkoilemaan.

Jatkoimme iltaa kuunnellen bändejä ja parantaen maailmaa. Vihdoin yö koitti ja viimeinen bändi lopetteli. Pois lähtiessä, tuttavani ehdotti että käväistään saunassa vielä ennen lähtöä. No, tottakai! Saunassa olikin muutama muu heppu ja miehiä sekä naisia alkoi saapua muitakin. Tunnistin osan esiintyjiksi ja saunassa alkoikin voimakas yhteislaulu. Laulellen, saunoen, uiden ja nautiskellen vierähti hetki jos toinenkin. Vihdoin etsin käsiini puhelimen ja hämmästyin että kello oli jo puoli neljä aamulla. Jätin loput vielä saunomaan ja lähdin fillaroimaan 15 kilometrin taipaletta sumuisessa aamuyössä kohti kotia.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

54. Savonlinnan uimahalli sauna 1

Vasta tätä kirjoittaessa huomasin, että unohdin käydä viileämmässä saunassa kokonaan. Juhannuksen seutu meni mökkihommissa, mutta kun rantakelit välttelivät kesälomalaisia, lähdimme pyörähtämään Savonlinnassa ja sen uimahallissa. Uimahallissa on miesten puolella kaksi saunaa, kuuma ja lämmin. Blogi ei ilmeisesti ollut mielessä kun unohdin käydä siinä haaleammassa saunassa kokonaan. Mutta kuuma sauna olikin erittäin mainio. Sauna on käytännössä iso kiuas ja koko seinän täyttävät laatoitetut jättiläisen portaat. Lämpöä on ns. riittävästi. Ainut negatiivinen asia oli ilmoitus että kuuma sauna sulkeutuu aiemmin kuin itse uimahalli.
Uimahallin aukioloaikakin oli aika veikeä, koska sulkemisajan lähestyessä kukaan ei ollut lähdössä altaista pois. Kysyttäessä selvisi että sulkemisaika tarkoittaa lipunmyynnin loppumista ja sen jälkeen sai olla vielä tunnin.

Uimahalli on veikeä yhdistelmä 25m uima-allasta, hyppytornia suoraan 25m radalle, lastenallasta, vesiliukumäkeä ja erikoista poreallasta. Porealtaassa seisottiin ja se oli oikeammin vesihieronta-allas. Toisessa päädyssä taisi olla pari penkkiä, mutta muuten allas oli yhtä vesisuihkua ja kuohuntaa.

Mukava paikka käydä taas kerran. Edellisestä taisi ollakin jo yli 10 vuotta.